perjantai 29. elokuuta 2008

TOP3

Nyt siis vihdoin lempparikenkiini, joita on ollut tarkoitus esitellä alusta asti.


1) Nämä ihanat seeprakorkkarit ovat Bullboxerin. Pidän kyseisestä merkistä todella paljon, koska kenkien hinta-laatu-suhde on hyvä ja, mikä tärkeintä, ne ovat aivan uoean näköisiä. Seeprakorkkarit ovat juuri minun tyyliäni ja sopivat lähes kaikkiin asuihini. Huikeinta näissä kengissä on, että olen ostanut ne 70%:n alennuksella ja maksanut niistä 16 euroa. Mi laavs!




2) Himmeän kullanhohtoiset nilkkurit ovat uusimpia hankintojani. Jotenkin kengät henkivät mennyttä aikaa, 1600-luvun ranskalaista hovityyliä, mutta ovat myös ihan trendikkäät. Ihanat syyskengät! Nämä olen hankkinut työmatkalta Etelä-Pohjanmaalta pienestä kenkäkaupasta vaivaiseen 19 euron hintaan.




3) Kolmannet lempparikenkäni ovat T O D E L L A N O L O P A L J A S T U S... Nämä läpyskät ovat kaikessa hullunkurisuudessaan hauskat ja äärimmäisen mukavat heittää jalkaan parvekkeella oleillessa tai jos on kipaistava viemään roskat (<- teen tätä äärimmäisen harvoin, koska minulla on mies roskien viemistä varten - joskin olen keksinyt miehelle aina silloin tällöin muutakin hyötykäyttöä...). Nämä "kengät" ovat 2-3 euron investointi ja olen ostanut ne jostakin halpahallista.

Tällaisia kenkiä tällä kertaa. Muissa uutisissa: on joskus raivostuttavaa, kun kaverit jauhavat inttijuttuja kaksi tuntia putkeen, kun mennään yhdessä ulos. Ensinnäkin, olen kuullut nuo jutut noin 658 kertaa ja toiseksi puheenaihe sulkee minut keskustelun ulkopuolelle. Ja sitten, kahden tunnin jälkeen: "Mikäs sulla on? Miks oot noin kyllästyneen näkönen?" Murr, sanon minä.

keskiviikko 27. elokuuta 2008



Tarkoitukseni oli tehdä ensin postaus lempparikengistäni, mutta se on vähän viivästynyt, koska olen ollut ihan mielettömän kiireinen töiden ja muiden velvollisuuksieni kanssa. Kiireet onneksi helpottivat tänään, kun vietän ensimmäistä kesälomapäivääni. Kaksi lokoisaa lomapäivää siis jäljellä. Olen ollut käytännössä katsoen koko kesän duunissa, joten vaatekaappini kaipasi pientä päivitystä. Vietin siis aamupäivän shoppaillen. H&M:ltä löytyikin kiitettävä kasa perusvaatteita ja niiden lisäksi matkaan tarttui kaksi paria kenkiä Seppälästä... :) En osannut päättää, ottaisinko siniset vai mustat, joten valitsin molemmat. Ostan kyllä hyvin harvoin samaa vaatetta tai kenkiä erivärisinä. Ajattelen useimmiten ostohetkellä, että kahteen samanlaiseen, vaikkakin eriväriseen, puseroon tai muuhun vastaavaan kyllästyy. Koska nämä U P E A T avokkaat maksoivat 5€ pari, otin riskin! Entäpä sinä? Ostatko samanlaisia mutta erivärisiä kenkiä tai vaatteita? Kyllästytkö niihin vai pidätkö molempia? Tuleeko ehkä sittenkin toisesta väristä se lempaari ja toinen jää kaappiin?


torstai 21. elokuuta 2008

Jepujee. Tämä on siis ihka ensimmäinen blogini ikinä. Menee todennäköisesti hetki, ennen kuin pääsen bloggaamisessa vauhtiin. Ainakin yritän saada ensi alkuun kuvia joistakin lempparikengistäni tänne. Ja sitten toivon, että joku löytäisi blogini ja voisin käyttää sitä siihen tarkoitukseen, johon sen olen luonut. Hih, hassua sanoa, että olen "luonut" jotakin - ikään kuin Jumala itse. :D