tiistai 28. huhtikuuta 2009

Båten.

En tajua, mikä vimma mulla on yhtäkkiä kirjoittaa kaikki otsikot ruotsiksi.

Asia on nyt joka tapauksessa niin, että pieni päivitystauko on taas tulossa, sillä meri kutsuu.

Palataan astialle sunnuntaina.

-C

Borta bra men hemma bäst.

Taannoin (lue: 100 vuotta sitten) minulta toivottiin postausta myös kodistani. En ole saanut aikaiseksi muita kuin tämän: KLIK. Nyt päätin ryhdistäytyä. Esittelen teille kotini viidessä osassa, tila kerrallaan. Ja joo, EN asu viiden huoneen kämpässä...!

Kotini on tilava kaksio jokimaisemalla. Talo on melko uusi, valmistunut 2007. Rakastan kotiani tosi paljon ja aina silloin tällöin harmittelen sitä, että tämä on opiskelija-asunto, eli joudun muuttamaan pois muutaman vuoden sisällä.

Tässä postauksessa esittelen olohuoneeni.


Kotini on siis aika tavallinen. Perussohva Askosta, sohvapöydät Ikeasta, kuten tv-tasonkin. Verhot ovat Finlaysonilta, kankaan nimi on Siesta. En nyt millään muista, mistä tuo hassu vihreä rahi on peräisin.


Tässä kuvassa näette suosikkihuonekaluni: Ikean Gullholmen-keinutuoli. Suosittelen kaikille, mikäli niitä edelleen myydään Ikeassa. Sopii ainakin minun vaivaiselle selälleni erinomaisesti ja on myös hauskan näköinen.


Ikea-linja jatkuu. Lipasto Ikean Malm, taulu myöskin Ikeasta. Valitsin tämän taulun lukuisista vaihtoehdoista sekä edullisen hinnan, että kuvan tunnelman takia. Kuvahan on alunperin Amsterdamista, mutta Turkuhan on pohjolan amsterdam, eikös vaan? :)


Jos katsot edellistä taulukuvaa tarkkaan, voit nähdä, että tämä otus kurkistaa lipaston takaa. Olen saanut tämän sinisen kirahvin joululahjaksi ystävältäni vuosia sitten. En ole ikinä kehdannut kysyä, että mikä tämä oikein on. En siis tiedä, mitä otuksella oikeasti kuuluisi tehdä. Ehdotuksia?


Nämä Toulouse-Lautrecin maalauksista tehdyt julistetaulut ovat koristaneet kotiani siitä asti, kun olen muuttanut pois vanhempieni luota, eli kohta viisi vuotta. Sinä aikana niistä on muodostunut rakkain sisustuselementtini, josta en luopuisi enää mistään hinnasta. "Fanitan" Toulouse-Lautrecia, en osaa sanoa miksi. Jotenkin noissa kuvissa vaan on aivan hurmaava tyyli ja hänen maalaamansa kuvat voi tunnistaa tuhansien muiden joukosta. Kuvathan ovat siis 1900-luvun alun mainosjulisteita, jotka luonnollisesti tuolloin tehtiin käsin...

Sarjan seuraavat osat ovat:
2/5 - makuuhuone
3/5 - keittiö
4/5 - kylppäri ja eteinen (=kastastrofi)
5/5 - pyhistä pyhin: vaatehuone

Miltä olkkarini vaikuttaa? Kiinnostaako tutustua kotiini jatkossa?

-C

P.S. Arvatkaas, mitä postimies toi mulle?!?!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Uutta manikyyriä.

Eksyin Ostolakossa-blogin kautta Charming nails-blogiin, jossa oli varsin mielenkiintoinen konad-postaus. Näiden mutkien kautta päädyin suomalaiseen nettikauppaan tilaamaan konadeja itselleni.

Nyt siis odottelen kuumeisesti konadeja, jotta pääsen koristelemaan kynsiäni. Eivät taida ehtiä vapuksi - harmillista!

Odotellessa en kuitenkaan malttanut pelkästään haaveilla upeista kynsistä, vaan yritin saada sellaisia aikaan. Ei niistä erityisen upeat tulleet, mutta ihan siedettävät, verrattuna siihen, että ne eivät ole nähneetkään lakkaa aikoihin.

Totea itse, miten kävi:



Sivumennen sanoen, kynsien kuvaaminen oli hemmetin vaikeaa. Argh!!

-C

Paluu blogilomalta.

Jepulis, olen ollut vähän blogilomalla henkiläkohtaisista syistä. Erosin lähes kuuden vuoden parisuhteesta ja se oli rankkaa. En ole siis hetkeen jaksanut panostaa sen enempää tähän harrastukseen kuin muihinkaan.

Mutta nyt. Palaan. Päivän asulla mennään:


pusero: Tarjoustalo
hame: Indiska
kengät: Linkkikirppis, 2€!
helmet: äidin vanhat


takki: UFF, kahden euron päivät
laukku: Linkkikirppis 1€!!
Pahoittelen kuvan laatua. En käsitä, mitä tälle tapahtui, enkä havainnut mokaa kuvaushetkellä.

Muahhahahaaa...! Menitkö halpaan? Kyseessä EI TODELLAKAAN ole päivän asu, vaan asu, jota suunnittelin rakkaan ainejärjestöni organisoimiin latotanssi-iltamiin. Tarkoituksena oli pukea päälle sitä, mihin omat isovanhemmat nuoruudessaan pukeutuivat lähtiessään humppaamaan. Onnistuiko vanhahtava look?

Postauksessa vilahtaa siis yhteensä kolme kirppislöytöä, joita en ole vielä esitellyt. Kaikki ovat kivoja yksinään, mutta näin yhdistämällä ne sopivat mielestäni tähän tilaisuuteenkin.

Tässä kävi lopulta niin, että en sitten kyllä mennytkään tansseihin tässä asussa, vaan eräässä pallokuvioisessa kirppismekossa. Kengät ja laukku tosin olivat samat. Pallomekkoasusta ei vaan valitettavasti tullut yhtään kuvaa. Mekkoa aion käyttää toistekin, eli tulette näkemään sen vielä.

Palaillaan huomenna.

-C

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Arvonnan palkinto arvottu uudelleen!!

Nimimerkki ELTSI!!

Onnea, voitit taannoisessa arvonnassani, sillä arvoin palkinnon uudelleen, kun ensimmäinen voittaja ei ilmoittautunut.

Postitan palkinnon heti, kun ilmoitat yhteystietosi osoitteeseen cinderellashoe@gmail.com

-C

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Taydellisen niittivyön etsintä päättyi Asokselle.

Juupajuu. Oon shoppaillu viime aikoina ihan tolkuttomasti. Oikeasti olen etsinyt sellaista täydellistä leveää niittivyötä, mutta en ole löytänyt. Siinä ohessa on sitten kyllä löytynyt yhtä sun toista kivaa, mikä on ollut "pakko" ostaa.

Vihdoin löytyi se niittivyökin, Asokselta. Mutta tietenkin mukaan tarttui muutakin! Tämmöisiä tuotteita klikkailin koriin:


Tämä kirsikkaclutch oli niin herkullinen, että 8£ hintaan en vaan voinut jättää sitä ottamatta. Kesä, tule jo!!


Mustia cluctheja ei vaan voi olla liikaa. Vai mitä?! Okei, tämä myöskin maksoi 5£ - olen ostanut kalliimpia laukkuja kirppikseltä, joten ostos on ihan hyväksyttävä. Onhan?!


Polkadot-vyö oli söötti ja sillekin jäi hintaa vain 5£.


Tämäkin kaunokainen irtosi hintaan 5£. Ei paha, vai mitä?!


Ja tässä on sitten se ultimate niittivyö. Eikö olekin hieno? Tämä on nahkaa ja maksoi 12£!!

Nyt sitten vaan odottelemaan postimiestä. Ensi viikolla paketin pitäisi saapua. Sitä odotellessa esittelen teille, mitä kaikkea ihanaa sainkaan tuliaisiksi rakkaan ystäväni Eurooppa-rundilta.

Palaillaan.

-C

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kärlek.

Tiedättekö, rakkaus on tosi kummallista.

-C

tiistai 14. huhtikuuta 2009

The Worst Outfit in This Blog ever. (postaus sisältää arvonnan voittajan)

Noniin, olen palannut pääsiäisen vietosta, joka minulla tarkoitti viiden vuorokauden työputkea laivalla.

Suoritin ensi töikseni aamulla arvonnan karseinta asua äänestäneiden kesken. Ennen kuin paljastan arvonnan palkinnon ja voittajan, esittelen The Worst Outfit in This Blog Ever -tittelin voittajan:


Yhdeksästä vastaajasta seitsemän oli sitä mieltä, että asu on epäonnistunut. Perustelut erosivat toisistaan jonkin verran: osa ei lämmennyt sukkiksille, osa taas ei kengille. Todettiin myös muutamaan kertaan, että asussa on "jotain liikaa". Minä kysyin teiltä, että mikä on jokin, miten asua voisi parantaa? No answers. Itse pidän tästä asusta - en kai sitä muuten olisi esitellytkään. Mutta se on kyllä hieman överi: en ole keksinyt tilannetta, jossa voisin siihen pukeutua. Todennäköisesti sukkikset pääsevät käyttöön mustan lempparitunikani kanssa ja hame saa kaverikseen jotain säyseämpää, kuin tuo paita. Paita tulee käyttöön farkkujen kanssa peruspaitana nyt keväällä tuon ihanan herkullisen värinsä vuoksi.

Sitten siihen arvontaan. Eli lupasin kosmetiikka-aiheisen pienen palkinnon. Palkintoon kuuluvat seuraavat tuotteet:


Orlyn hennon vaaleanpunainen kynsilakka terästettynä hillityillä hileillä.


Boreaksen tumma suklaa -huulivoide.


Ja pieneen makeannälkään kaksi ChupaChups-tikkaria, maku on persikka.


Arvontaan osallistui yhteensä 9 henkilö, joista 4 tuplasi voittomahdollisuutensa linkkaamalla. Arpalippuja tehtailin siis yhteensä 13 kappaletta. Näillä tiedoilla innokkaimmat voivat laskea oman voittonsa todennäköisyyden. :)


Voittajaksi selviytyi nimimerkki mur! Onnea! Laittaisitko yhteystietosi sähköpostilla (cinderellashoe@gmai.com), niin palkinto lähtee matkaan.

Tuossa vikassa kuvassa muuten voitte nähdä palkinnon kynsilakan sävyn kynnellä. Itselläni siis on tuo sama kynsilakka. Mielestäni on kiva laittaa palkinnoksi tuotteita, joita olen itse kokeillut ja todennut toimivaksi. :)

Kiitokset vielä kaikille arvontaan osallistujille. Stay tuned! Pidän taas jossain vaiheessa uuden arvonnan, koska näitä on niin kiva pitää.

-C

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Arvonta!!

En ole aikoihin pitänyt arvontaa, joten nyt on sen aika. Valitettavasti arvonnassani ei voi voittaa vaateliikeen lahjakorttia tai muuta kallista sponssipalkintoa, vaan ihan omilla pennosillani hankkimani pienen kosmetiikka-aiheisen palkinnon. Toistaiseksi palkinto pysyy kuitenkin yllätyksenä. :)


Yllärinpalkinnon arvontaan osallistut vastaamalla kysymykseen: Mikä on kamalin asu, jonka olen esitellyt blogissani? Toivottavaa olisi, että perustelisit vastauksesi. Kaikki blogissa esiintyneet asut löytyvät tunnisteen "Outfit" alta.

Vastausaikaa on maanantaihin 13.4.2009 klo 24:00 asti. Jos haluat osallistua arvontaan kahden arpalipun voimin, muistakin blogeista tuttuun tapaan voit tuplata linkittämällä arvonnan omaan blogiisi.

Vastauksianne innosta pihisten odottava,
-C

Kuva pihistetty täältä.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Riippuvuutta.

Viime aikoina olen koukuttunut pahasti blogiin nimeltä Ostolakossa. Blogi liittyy kosmetiikkaan, joten aihe on varsin kiinnostava, mutta eipä jätä kylmäksi kirjoitustyylikään. Ihanaa! (Tutustu itse, jos et usko. :)

Ostolakossa-blogissa oli sokeririippuvuustestin pohjalta luotu testi, jossa blogin kirjoittaja testasi, onko hän kosmetiikkaholisti. Testi on muokattavissa myös kenkäholisti-testiksi, joten...

CAPSIT ovat omia lisäyksiäni tai muutoksiani.


"Piilotatko KENKIEN pakkaukset/MUOVIKASSIT/OSTOKUITIT toisten roskien alle, jottei puolisosi näkisi mitä olet ostanut?"
Kyllä. Nolottaa myöntää, mutta useita kertoja olen toiminut näin.

"Menetkö internettiin ostamaan valtavia määriä KENKIÄ, koska vakuutat itsellesi, että se tulee halvemmaksi?"
Joo. Luoja siunatkoon Asosta, Ellosta ja muita ystäviäni.

"Oletko joskus valehdellut ostamiesi KENKIEN määrää?"
Tätäkin useammin kuin kerran... *nolonolo*

"Onko sinulla koskaan ollut KENKÄvarastoa?"
No on ollut ja on edelleen.


"Oletko joskus kätkenyt varastoasi muilta?"
Kyllä. Varsinkin äidiltäni, jolta nämä kenkä- ja vaatejutut vaan menevät niiiiiin korkealta ja kovaa yli...

"Oletko joskus kävellyt ylimääräisen matkan ostaaksesi KENKIÄ?"
No kyllä. Todella usein.

"Ajatteletko joskus KENKIÄ "rakkautena" tai "lohtuna"?"
No siis, kengäthän ovat rakkautta ja lohtua. Ei kai sitä tarvitse erikseen ajatella?!


Hmm. Mitäs luulette, olenko kenkäholisti? :D

-C

(ekan kuvan kengät: asos.com, tokan kuvan kengär: Irregular Choice, letsbuyshoes.com, kolmannen kuvan kengät: Bronx, Ellos)

Eka olin et "ei", mut sit olinki et "joo" ja sit shoppashoppa...


Tänään oli taas liikuntapäivä, jonka vuoksi en kuvaa tylsääkin tylsempää asuani (farkut ja yksivärinen neule). Päivän opintojen, eli muutaman tunnin uimisen jälkeen mun piti käydä nopeesti töissä ja tulla kotiin. Kävinki töissä, mutta en sitte ihan suoraan kotiin tullukaan. KappAhlista tuli tänään houkutteleva tarjousviesti, Ginasta mun piti mennä kattomaan sellasta kivaa leveetä vyötä.

Ginassa oli aivan mahtava, ihanuuksia täynnä oleva alerekki. Sieltä löytyi tämä kiva teeppari vitosella.



teeppari: Gina
farkut: MAC, Linkkikirppis 4€!

Mulla on tähän mennessä ollut vaan mustia, harmaita ja tumman ruskeita leggingsejä. Seuraavissa kuvissa esiintyvät pöksyt ovat siis minulle lähes extremeä. Harmaa KappAhlista löytynyt taskutunika onneksi palauttaa asun maan pinnalle.



tunika: KappAhl, 7€
leggarit: Gina, 5€
kengät: Anttila tms. n. 15€

Sokerina pohjalla mielestäni tämän postauksen paras asu. Ostin Ginasta siis yhden normaalihintaisen tuotteen alelöytöjen lisäksi, mutta senkään hinta ei päätä huimaa.

paita: Gina, 5€
hame: Gina 10€
sukkikset: Lindexin alesta viime viikonloppuna, 3€
kengät: Anttila tms. n. 15€

Mitä mieltä sinä olet löydöistäni? Hittejä vai huteja? Entä löydöistä kootut asut - sopivatko ne parhaiten vappukarnevaaleihin vai voisiko tämän näköisenä astua ovesta ulos muulloinkin?

-C

P.S. Kommentit H&M:n mekosta ovat erittäin tervetulleita, olen edelleen vähän kahden vaiheilla, mutta alan kyllä kallistua palautuksen puolelle.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Noniin, mekkopostaus hieman myöhässä...

Eli tällaisen mekon tilasin H&M:ltä jokin aika sitten ja se tuli jälkitoimituksena torstaina. En oikein ole varma, pitäisinkö sen, vai palauttaisinko?


Mekko oli kuvassa tosi houkutteleva ja ajattelin, että se olisi ihanan romanttinen yhdistelmä ihanaisen kirjalaukkuni kanssa.

Mutta...


Mekko näyttää päälläni tältä. En voi sille mitään, mutta jotenkin mulle tulee siitä aika vahvat yöpaita-vibat. Näyttääkö se teistä yöpaidalta?


Tässä vielä toinen kuva. Jotenkin tuntuu, että mekko ei myöskään ole eduksi vartalolleni. Toisaalta se on varsin herttainen kuitenkin. Mutta onko tämä minun juttuni, vai pitäisikö etsiä kirjalaukulle joku toinen kaveri?

Kuvissa esiintyvä kisuli on toinen ystäväni kissoista, jotka ovat minulla hoidossa viikon ajan. Kisu tuli heti posettamaan kameralle kanssani. :)

Huomatkaa muuten myös kengät! Kyseiset avokkaat ovat Anttilasta tai vastaavasta, eli siis suomeksi tavaratalosta, mitä mä sekoilen?! Ostin ne viime keväänä ja olen käyttänyt aika paljon. Törmäsin niihin sattumalta penkoessani mekkoon sopivia kenkiä. En siis muistanut ihan selkeästi, että mulla on tuollaiset. *nolo* Mutta olen varsin iloinen, että ne löytyivät.

Mielipiteitänne odottaen,

-C

torstai 2. huhtikuuta 2009

Hullua ananasta tentin jälkeen.

Tänään oli soveltavan liikunnan tentti. Se toteutettiin ryhmätenttinä, joka saattoi olla pelastukseni. Tulkitkaa, miten haluatte.

Tenttiin lähdin tässä asussa. Saappaiden kiskominen jalkaan nilkkatuen kanssa oli taas päivän ponnistus, mutta onnistui lopulta.


neuletakki: Global (Pelastusarmeijan kirppis 4€)
tunika: GT (alesta vitosella)
leggarit: Ellos
saappaat: Linkkikirppis (4€)
kaulakoru: KappAhl

Kaulakorusta on pakko kertoa yksi juttu: Vanhempani käyvät luonani usein ja erityisesti äiti rikastuttaa vierailujaan myös ylenpalttisilla tuliaisilla. Kerran isäni tuli taas käymään ja äiti oli lähettänyt mukana tuliaisen, sellaisen katosta roikkumaan ripustettavan tuikkulyhdyn. Lisäksi isä toi tuon kuvan kaulakorun, koska olin unohtanut sen vanhempien luo. Isä alkoi sovitella tuikkulyhtyä parvekkeelleni ja pyysi sitten minua apuun. Ihmettelin, mistä kiikastaa. Hän sanoi, ettei oikein ymmärrä, miten tuikkulyhty ripustetaan. Ripustin lyhdyn, enkä ymmärtänyt, mikä ongelma siinä oli. Isäni seisoi hölmistyneenä kaulakoruni kädessään ja kysyi, että mihinkäs se sitten laitetaan. Tietenkin repisin ja käkätin varmaan vartin, ennen kuin sain soperrettua, että kyseessä on kaulakoru... Ja juttu jaksaa naurattaa minua edelleen! :D Toivottavasti teitäkin.


Kun tulin tentistä kotiin, ovella odotti yllätys. Olin ihan unohtanut, että eräästä Henkan paketista jäi uupumaan yksi tuote. Lähipäivinä näette, mikä se on ja pyytäisin myös apuanne päätöksenteossa, sillä en ole ihan varma, pidänkö tuotteen vai en...

Tentissä tuli kaamea nälkä, joten seuraavana vuorossa oli eilen hulluilta päiviltä kotiin raahatun ruoan tuhoamista. Masuuni päätyi toscanalaista tomaattikeittoa, joka oli valmisruoaksi ihan hyvää. En kyllä yleensä noita mikrosettejä harrasta, mutta tämä oli tarjouksessa ja kuullosti jotenkin houkuttelevalta. Ei paha. Voisin ostaa toistekin kiireisen päivän pelastajaksi. Keiton kaverina meni hullunhalpaa ruisleipää sekä pikkuisen Stokkan ihanaa brie-juustoa. Tämän juuston keksijä saisi kuulla kunniansa, jos tapaisin hänet, sillä tämä tavara on aivan laittoman hyvää. Hyvästi kesäkunto! :D



Jälkkäriksi nautin valtaisan keon hullua ananasta. Kokonainen ananas maksoi hulluilla päivillä vain 1,49€ - pakkohan sellainen oli kotiin kantaa. Oli hyvää, namsk! Tosin meinasin tulla itsekin hulluksi siellä tungoksessa ananakseni kanssa.


En sitten ostanut hulluilta päiviltä mitään muuta kuin ruokaa. Ihastelin kyllä yhtä Globalin neuletakkia, joka olisi maksanut vain 25€, mutta laiskuus sovittamisen suhteen siellä hulluuden keskellä vei voiton ja suksin ruokaosastolle. Nyt ehkä vähän harmittaa, se neuletakki oli tosi kiva ja mulla on kamalan vähän sellaisia perusvaatteita.

Oletko sinä shoppaillut hulluilla päivillä?

Seuraavaksi vuorossa päivänokoset, sen jälkeen menen pitämään yhden yksityistunnin. Tuon lapsukaisen kotoa on vain kivenheiton matka lempikirppikselleni, joten teen siellä kierroksen tänään. Sitten kotiin ja illalla ehkä gradua. Tai sitten laiskottelua. Veikkaan kakkosta.