Miten suutari pelasti syksyni ja miksi en enää koskaan käy Halosella.

Olen todella pitkään lupaillut tuossa blogin oikeassa yläkulmassa postausta siitä, miten suutari pelasti syksyni. Tässä se viimein tulee.
Kaikki alkoi siitä, kun aloin syksyn tullen metsästää uutta syystakkia itselleni. Jostain syystä olin hullaantunut lyhyisiin nahkatakkeihin. Opiskelijabudjettini huomioon ottaen lähdin kuitenkin etsiskelemään keinonahkatakkia. Gina Tricotista löytyi viidellä kympillä yksi, joka oli ihan ok, muttei kuitenkaan aivan täydellinen. Jätin takin varaukseen ja päätin vielä käydä vilkaisemassa Halosen valikoimat ennen ostopäätöksen tekemistä.
Haloselta ei feikkinahkatakkeja löytynyt ollenkaan, jos ei lasketa niitä kiiltäviä mustia kaapuja, joita +50 vee tädit takin asemesta päälleen joskus pukevat. Sen sijaan minua katseli rekistä mitä hurmaavin konjakin värinen ihan oikea nahkatakki… Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, koska jostain syystä olen ihan hulluna konjakin väriseen nahkaan. Sovitin takkia ja se oli juuri täydellisen kokoinen, jopa tissit mahtuivat takin sisään (ja se ei aina todellakaan ole itsestään selvää, vaikken mikään Pamela olekaan…)
Takin ostoon liittyykin yksi kamalimmista shoppailutraumoistani ikinä. Takki oli hieman liian kallis varallisuuteeni nähden, mutta en vaan voinut enää ajatellakaan Ginan hikistä mustaa muovitakkia tuon ihanuuden jälkeen. Takin hinta oli 129€, mutta ilokseni havaitsin, että kaikki takit olivat tuolloin -20%:n alennuksella. Hinta siis oli siedettävä, ottaen huomioon, että takki on hurmaava ja se on todella aitoa nahkaa – ihanan pehmeää sellaista kaiken lisäksi.
Leijuin autuaana kassalle tulevan takkini kanssa. Myyjä tarjosi minulle ostotapahtuman yhteydessä Halosen Fashion Cardin luotollista versiota, koska ottamalla sen, saisin ostokseni ansiosta 10€:n lahjakortin Haloselle. Luottokorttia en tarvinnut, mutta päätin ottaa kortin tuon lahjakortin vuoksi. Ajattelin, että voin irtisanoa luottokortin, kun olen saanut ja käyttänyt lahjakortin…
Jotta pisteet ostoista saataisiin heti rekisteröityä minulle, myyjän oli kuulemma soitettava tietoni luottokorttiyhtiöön. Ei minulla ollut kiire, joten odottelin kaikessa rauhassa myyjän ollessa puhelimessa. Taakseni alkoi kertyä jonoa. Sitten myyjä palasi takaisin ja repi teatraalisesti täyttämäni luottokorttihakemuksen. Olin aivan ymmälläni ja kysyin, että mitä nyt tapahtuu. Siihen myyjä totesi hyvin tympeästi ja kaikkien muiden asiakkaiden kuullen, että ”Teille ei voida myöntää luottokorttia!” En voinut käsittää miksi, joten vaadin tietenkin selitystä. Myyjä katsoi minua hyvin arvioiden ja totesi jäätävästi, että ”Kyllä varmaan itse tiedät.” En todellakaan tiennyt, koska minulla ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia raha-asioideni kanssa. Olin niin järkyttynyt, etten osannut sanoa mitään. Muut asiakkaat tuijottivat minua syyttävin katsein ja olin valmis purskahtamaan itkuun – niin paljon minua hävetti.
Myyjä kysyi, että ostanko silti takin. Sain sanotuksi, että ”Kyllä, minulla on rahaa ostaa tuo takki ja ei, EN maksa sitä luottokortilla, jollainen kukkarossani kyllä on.” Myyjä ei puhunut enää mitään. Ostin takin ja poistuin kaupasta niin nopeasti kuin mahdollista. Takkiin olen edelleen tosi tyytyväinen, mutta Haloselle en mene enää koskaan.
Minua todella hämmensi se, että en voinut saada Halosen luotollista korttia. Suorastaan huolestutti, sillä ajattelin, että jossakin rekisterissä on oltava virheellistä tietoa minusta, koska tuota korttia ei myönnetty. Soitin luottokorttifirmaan ja tiedustelin, miksi korttia ei myönnetty juuri minulle. Erittäin nihkeä akka totesi sen johtuvan ”yleispoliittisista syistä”. Pitkän tivaamisen jälkeen hän suostui kertomaan, että yleispoliittiset syyt ovat seuraavat: olen opiskelija ja minulla ei ole vakituista työpaikkaa. En siis ole riittävän hieno asiakas Haloselle. Kannattaa varoa, muutkin opiskelijat ja vailla vakituista työpaikkaa olevat – kenties meille ei kohta enää myydä Halosella edes käteisellä. Minä en periaatteestakaan enää IKINÄ astu jalallanikaan kyseisen puljun liikkeisiin, kuljeskelen ennemmin vaikka ilman vaatteita, jos niitä ei muualla myydä.
Kaiken tapahtuneen jälkeen olin silti aivan onneni kukkuloilla uudesta takistani. Jo kotimatkalla pohdiskelin, miten upeasti se sopii rakkaiden konjakin väristen saappaideni kanssa. Kotiin päästyäni kaivoin nuo rakkaat saappaat esiin ja… Voi pettymysten pettymys!
En ollut ollenkaan muistanut, miten huonossa kunnossa pari vuotta vanhat saappaat olivat. Nahka oli kuivunut ja haalistunut, korkolaput olivat haihtuneet kuin tuhka tuuleen ja sen seurauksena nahkapäällysteiset korotkin olivat ihan kamalassa kunnossa.
Suutarille siis. Saappaat olivat niin surkean näköiset, että olin jo melkein luopunut toivosta. Onneksi ihanalla suutarisedällä oli jotain taika-ainetta, jolla hän taikoi saappaiden värin takaisin. Korkojen repaleinen nahka liimattiin ja saappaat saivat ihka uudet korkolaput.

Mutta suutari pelasti syksyni korjaamalla nuo unelmieni takkiin mätsäävät saappaat taas käyttökuntoon.

Eläköön suutarit!

Kuvassa siis : konjakin väriset nahkasaappaat: Anttila, farkut: KappAhl, konjakin värinen nahkatakki: Halonen, huivi: Sokos, Laukku: Mexx.

-Cinderella