torstai 5. maaliskuuta 2009

HaaLaRit.

Taannoin kyselin postaustoiveita, ja opiskeluun liittyviä juttuja toivottiin. Tässäpä siis sellainen.

Korkeakouluopiskelun yksi lieveilmiö on nykyään opiskelijahaalarit. Haalarit ovat ilmeisesti varsin suomalainen ilmiö, sillä erityisesti vaihtareiden keskuudessa ne herättävät useimmiten huvittunutta ihmetystä.

Opiskelijabileet.netin mukaan haalarikulttuuri on syntynyt alunperin 70-luvulla Ruotsissa ja teekkarit (ketkäs muutkaan!;) ovat sen sittemmin kiikuttaneet Suomeen.

Haalarikulttuuri eroaa varsin paljon eri oppilaitoksissa ja jopa niiden sisällä. Yleisesti tapana kuitenkin on, että haalareihin kerätään erilaisia kangasmerkkejä. Merkkejä saa yleensä opiskelijabileistä ja muista opiskelijatapahtumista. Merkkejä voi vaihtaa kaverin kanssa ja kaikkia hauskoja/söpöjä/hassuja/kummallisia/jne. merkkejä voi hankkia myös esim. kangas- ja askartelukaupoista.

Kaverin kanssa voi vaihtaa merkkien lisäksi myös vaikkapa haalarin lahkeen tai taskun. Riippuen opiskelupaikasta haalarin lahjetta saatetaan vaihtaa seurustelukumppanin kanssa.

Itselläni on edessä seuraavanlainen urakka:


Kyseiset merkit odottavat ompelua. Yleensä lykkään sitä hommaa eteenpäin, sillä merkkien käsinompelu ei ole mitään herkkua.


Meidän tiedekunnassamme on tapana myös kirjoitella haalareihin kaikenlaisia juttuja, sillä omista bileistämme jaellaan merkkejä melko harvoin.


Tältä haalarini näyttävät takaa.


Ja tältä edestä. Vyö on varsin tarpeellinen asuste näiden lökäpöksyjen kanssa.


Tässä vielä bonuskuvana Tepon nimmari. Kyseessä on siis kaikkien turkulaisten sankari Teppo Ruohonen maailmankuulusta, varsin erinomaisesta Matti&Teppo-duosta. ;) Huomaa kultatussilla piirretyt kehykset nimmarille.

Tässä huolettomassa asussa suksin tänään kotoisaan Lyniin After Ski-bileisiin.

-C

Ei kommentteja: